Uskontunnustus

Jumala

Minä uskon, että on yksi Jumala, joka on kaikkivaltias ja joka on luonut maapallon ja sitä ympäröivän avaruuden, ja ettei muita jumalia ole.

Jeesus

Uskon, että Jumalalla on yksi ja vain yksi poika: Jeesus Nasaretilainen, Israelin Messias, meidän Herramme, joka on aina ollut mutta joka syntyi maailmaan kristillisen ajanlaskun alun tienoilla Maria-nimisestä koskemattomasta naisesta Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Uskon, että Jeesus pidätettiin, ruoskittiin ja naulittiin roomalaisen tavan mukaan ristille Pontius Pilatuksen aikana, ja että Hän kuoli ristille Isän Jumalan tahdosta, jonka jälkeen Hänet haudattiin. Uskon, että Jeesus nousi pian kuolleista Jumalan voimasta, ja että Hän nousi taivaaseen seuraajiensa nähden. Uskon, että Hän istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja tulee tuomitsemaan maailman Hänen kanssaan.

Pyhä Henki, seurakunta ja ikuinen elämä

Minä uskon Pyhään Henkeen; että Jeesuksen perustama seurakunta on yksi ja pyhä ja kaikkien pyhien yhteinen; että viimeisinä päivinä Jumala herättää kaikkii kuolleet ruumiissaan ylös; ja että jokainen ihminen päätyy viimeisen tuomion jälkeen joko päättymättömään elämään Jumalan taivaassa jonka Jumala on valmistanut omilleen, tai ikuiseen kadotukseen helvetissä jonka Jumala on tehnyt perkelettä ja tämän enkeleitä varten.

Pelastuminen

Minä uskon, että ei ole toista tietä Jumalan taivaaseen kuin usko Jeesukseen. Joka uskoo Häneen, tekee parannuksen ja ottaa kasteen saa syntinsä anteeksi ja pelastuu, mutta joka torjuu Hänet, päätyy kadotukseen.

Uskon, että ihmisen pelastuminen on yksin Jumalan työ, eikä ihminen voi omilla teoillaan edesauttaa pelastumistaan, mutta että pelastavaan uskoon liittyy oikeamielinen elämä Jumalan tahdon mukaan.

Jumalan muuttumattomuus

Minä uskon, että Jumala on muuttumaton, ja että kaikki Hänen lupauksensa toteutuvat; että Jeesus Kristus on muuttumaton, että Hän tahtoo pelastaa meidänkin aikanamme jokaisen ihmisen, ja että Hän palaa takaisin siten kuin Hän aikanaan lähti; ja että Pyhä Henki, joka on lähetetty puolustamaan seurakuntaa, on muuttumaton, ja että Hän toimii tänään samalla tavoin kuin Uuden testamentin ajan seurakunnassa.

Jaa tämä kirjoitus ystäviesi kanssa:
  • email
  • del.icio.us
  • Digg
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • YahooMyWeb