On tärkeää … että kun kuulemme sanomia ilmiöistä ja karismaattisten evankelistojen puheista, niin arvostelemme kyllä. Sitten pidämme sen hyvän ja muutamme sen huonon rukousaiheeksi. Jos huomaamme jotain väärää, niin me olemme siitä sitten vastuussa – ei enää tämä puhuja [sic]. Meidän tulee viedä rukouksessa kiitoksen kanssa tämä asia Jumalan eteen ja jos mahdollisuus, niin mennä tämän puhujan eteen kahden todistajan kanssa ja kertoa tämä väärä asia hänelle. Vain näin menetellen toimimme kuten Jumalan Sana opettaa. Jos toisin menettelemme, niin olemme vain lihan vallassa … ja arvostelumme muuttuu manipuloinniksi ja propagandaksi, mikä on taas jo poliittista toimintaa. [Korostus yövartion]

Eikö väärää opetusta siis saa ruotia julkisesti?

Jeesuksen ohje nuhdella veljeä yksityisesti (Matt. 18:15-17) koskee tilannetta jossa lähimmäinen ”rikkoo minua vastaan”, eli jossa jollakin tavalla lähimmäisen rikkomus koskee erityisesti minua itseäni. Mutta kiertokirjeissään (sen ajan Internet!) Paavali nimesi harhaopettajia nimeltä, esim. 2. Tim. 2:17+. Rikkoiko Paavali Jeesuksen käskyä?

Ihmisten välisissä suhteissa likapyykki pestään kotona. Samoin jos joku rikkoo minua vastaan, on minun ensin selvitettävä asia hänen kanssaan kahdestaan, ja näin Jeesus opetti. Mutta on käsittämätön ajatus, että jos joku julistaa julkisesti tuhansille väärennettyä uskoa, ei tähän saa puuttua samoin julkisesti, vaan vain hiljaisuudessa kahdestaan tämän harhaopettajan kanssa. Kun Pietari vajosi julkisesti ulkokultaisuuteen, Paavali vastusti häntä julkisesti kaikkien nähden (Gal. 2:11).

Kristityt ovat julkaisseet lukemattomia kirjoja Jehovan todistajien harhaopeista. Miksi emme vain nuhtele Jehovan todistajia kahden kesken? Ovatko näitä paljastusteoksia tehtailleet ”lihan vallassa”? Eivät tietenkään.

Tämä idea, että väärät profeetat saavat julkisesti julistaa mitä huvittaa, mutta heitä saa arvostella vain yksityisesti (ei julkisilla foorumeilla), on suosittu lyömäase kritiikkiä vastaan ja sitä kierrätetään eri muodoissaan. Se on myös epäraamatullinen, ja maalaisjärjelläkin arvioituna kestämätön. Mitä siitä tulisi, jos poliittinen puolue X olisi ainoa, joka saisi pitää julkisia puheita, ja muiden tulisi vain ”kahden todistajan kanssa” pitää yksityisiä keskusteluja puolueen X edustajien kanssa?

Edelleen, perustellakseen sitä, ettei harhaopetuksesta saa varoittaa julkisesti, N.N. ilmeisesti sekoittaa toisiinsa Jumalan tuomiovallan ja seurakunnan vastuun pitää huolta puhtaudestaan, kun kirjoittaa:

Vaikka tunnustetaan, että tuomio kuuluu vain Jumalalle, niin silti nämä henkilöt [eräitä karismaattisia evankelistoja arvostelevat henkilöt] katsovat, että heidän tulee tehdä näiden karismaattisten evankelistojen arvostelussa poikkeus suhteessa Jumalan tahtoon.

Paavali oli huolissaan, että Efeson seurakuntaan oli tulossa eksyttäjiä (Apt. 20:29+). Ottiko hän siis Jumalan tuomiovallan käsiinsä? Ei, koska nämä väärää puhetta puhuvat tulisivat olemaan edelleen Jumalalle vastuussa kaikesta tekemästään. Mutta Paavali oli sydämeltään vastuussa seurakunnan puhtaudesta, ja nämä ovat kaksi eri asiaa.

Jos joku levittää roskaa luonnonpuistoon, hän syyllistyy rikkeeseen ja on siitä vastuussa viranomaisille. Mutta ei se, että häntä ehkä rangaistaan, itsessään poista roskia metsästä. Jonkun täytyy siivota hänen jälkensä. Samalla tavoin kaikki harhaopettajat seisovat Jumalan edessä tuomiolla koko ihmiskunnan kanssa, ja siitä huolimatta seurakunnan täytyy siivota heidän jälkiään.

Vääristelkööt Herran teitä ketkä haluavat! En voi tuomita heitä, sillä tuomio on Jumalan. Enkä tuomitse heitä seuraaviakaan. Jumalan siunausta heille! Mutta hylkään heidän oppinsa ja pakenen heidän voimavaikutuksiaan, hyvällä omallatunnolla ja julkisestikin, jos on tarvis (Hes. 33:6).

Jotkut kristityt uskovat, että Pyhän Hengen toiminta seurakunnassa on jotenkin oleellisella tai kategorisella tavalla heikentynyt tai vähentynyt sen jälkeen, kun Uuden testamentin ja koko Raamatun kannet saatiin kiinni ja kaanon oli valmis. Joissakin muodoissaan tätä uskoa kutsutaan “sessationismiksi”.

Tämä on uskomuksena ensinnäkin Raamatun ulkopuolinen, koska Raamatussa ei tällaista oppia sen enempää selkeästi esitetä kuin kumotakaan. Se on myös vakavasti ristiriidassa monien raamatullisten periaatteiden ja Jeesuksen lupausten kanssa, kuten:

• Yleinen totuus Jumalan muuttumattomuudesta
• Jeesuksen lupaukset Pyhästä Hengestä niille jotka uskovat Häneen

Mutta lisäksi se on ristiriidassa Pietarin helluntaipäivän puheen kanssa, sillä Pietari sanoi:

“Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Apt. 2:38, 39)

Tässä Pietarin toteamuksessa on yksi ainoa lupaus: “te saatte Pyhän Hengen lahjan”, joten se on juuri tämä lupaus joka on annettu kaikille jotka Herra koskaan ja missään kutsuu, ja se on sama lupaus. Pyhän Hengen osallisuus jonka Pietari lupasi aikalaisilleen on sama kuin se jonka Pietari lupasi kaikille, jotka Herra kutsuu.

Nykyisessä kielenkäytössämme sessationisti on tietenkin kristitty, vaikka ei usko kaikilta osin Pyhän Hengen osallisuuteen, ja katolinen on kristitty vaikka rukoilee Neitsyt Mariaa. Mutta koska on paljon erilaisia, keskenään ristiriitaisia uskomuksia jotka kaikki kulkevat kristillisen opin sateenvarjon alla, tekisi mieli lopettaa sanan käyttö hetkeksi ja puhua vain “Uuden testamentin uskonnosta”: siitä uskosta ja opista, jonka Uudesta testamentista voi helpoiten lukea, kun unohtaa kaikki myöhemmin sen päälle kasatut rakennelmat.

Ja tätä Uuden testamentin uskontoa ei ole olemassa ilman Pyhän Hengen osallisuutta:

• Jeesus sanoi: “jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan”. (Joh. 3:5)
• Hän sanoi myös: “joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat”, ja Johannes jatkoi: “sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen“. (Joh. 7:38, 39)
• Paavali kirjoitti: “jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa”. (Room. 8:9)
• Hän kirjoitti myös: “Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?” (1 Kor. 6:19)

Monet jotka haluavat olla kristittyjä eivät silti välttämättä halua olla sitä Uuden testamentin alkuperäisen muotin mukaan. Jos Pyhän Hengen henkilökohtaisen ja yliluonnollisen, mutta samalla kaikin puolin todellisen läsnäolon eliminoi kristinuskosta, jäljelle jäävät rituaalit, opit ja pyhät tekstit. Se on helposti hallittava, mukava paketti, jonka vika on siinä että se ei voi pelastaa eikä muuttaa ketään.

Pyhän Hengen osallisuuden “vika” taas on, että kun Jeesus tulee Henkensä kautta asumaan ihmiseen, kaikki muuttuu. Pyhän Hengen osallisuutta ei voi saada ja ottaa vastaan ilman että joutuu todella ottamaan kantaa elämäänsä ja siihen kuuluvien asioiden tärkeysjärjestykseen. Paavali tiesi tämän, ja kirjoitti: “en enää elä minä, vaan Kristus minussa”.

Minä en tuomitse ketään, joka haluaa tulki Uutta testamenttia toisin. Tuomio kuuluu Toiselle ja toiseen aikaan.

Mutta se joka ei tahdo vain “identifioitua kristinuskoon” vaan tahtoo seurata historian henkilöä, Jeesusta Nasaretista, ihmistä joka syntyi ihmisestä, Jumalaa Jumalasta, joka oli lihaa ja verta ja tunsi ja haistoi ja maistoi ja näki kuin kuka tahansa meistä… sen on uskallettava kaivautua Uuden testamentin totuuteen, siihen mitä Jeesus ja Hänen seuraajansa opettivat, kaikkien niiden marginaali- ja alaviitteiden, selitysten ja oppien lävitse, jotka ihmiset ovat kasanneet sen päälle kahdentuhannen vuoden aikana.

Siellä on Uuden testamentin uskonto, jossa jokainen joka uskoo Jeesukseen tulee osallikseksi Pyhästä Hengestä, joka puolustaa ja suojelee seurakuntaa ja todistaa Kristuksesta, jakaa armolahjoja ja muistuttaa opetuslapsia Jeesuksen sanoista, ja jonka kautta profeetat profetoivat ja opettajat opettavat…

[Jatkuu...]