John Arnott Todd Bentleyn avioerosta

Yövartion kirjoitukset Todd Bentleystä ovat keskittyneet vain hänen omiin opetuksiinsa, jotka löytyvät sellaisinaan hänen omilta internet-sivuiltaan. Mutta kun nyt on tullut yleisesti tietoon että Todd Bentley on eroamassa perheestään, käyn tässä lyhyesti lävitse mitä John Arnott, Toronto Airport Christian Fellowship (TACF) -seurakunnan pastori ja Todd Bentleyn kannattaja on asiasta kirjoittanut (alkuperäinen teksti englanniksi).

John Arnott kirjoittaa:

Luin juuri uudelleen artikkelin jonka kirjoitin kaksi kuukautta sitten Lakelandin herätyksestä uusimpaan Spread the Fire Magazine -lehteemme. Se oli hehkuva raportti ihanista parantumisesta jotka tapahtuivat Lakelandissa. Mutta nyt kirjoitan ystävillemme ja tukijoillemme surullisena ja pettyneenä. Olette ehkä jo kuulleet, että Todd Bentely on ilmoittanut eroavansa vaimostaan Shonnahista. Olen syvästi murheellinen Kristuksen Ruumiin tähden joka on jälleen kerran joutunut pettymään.

Kuten Arnottin lainauksesta ilmenee, hän oli itse vielä kesällä vahvasti Lakelandin herätystä kannattamassa. Vain muutama kuukausi aikaisemmin John Arnott oli itse siunaamassa Todd Bentleytä “apostoliksi”. Charisma Magazine (alkuperäinen teksti englanniksi) kirjoitti kesäkuussa:

Kalifornialaiset pastorit Ché Ahn ja Bill Johnson sekä kanadalainen pastori John Arnott laskivat kätensä 32-vuotiaan Todd Bentleyn ylle, samalla kun Peter Wagner, Kansainvälisen Apostolisen Koalition johtaja, luki julkilausuman apostolisen yhteisrintaman tarpeesta.

John Arnott ilmoittaa kuitenkin olevansa Todd Bentleyn nykyistä käytöstä vastaan, tunne, jonka muutkin “apostoliset johtajat” ilmeisesti jakavat, ja kirjoittaa:

Todd on päättänyt tehdä jotakin, joka on vastoin Kirjoituksia, ja yhtä sopimaton oli hänen valitsemansa ajankohta sen ilmoittamiseksi. Kaikki kysyvät: “mitä tapahtui?” ja “miksi kukaan ei nähnyt tämän olevan tulossa?” Me rukoilemme löytääksemme vastauksen näihin kysymyksiin, ja olemme yhtä shokissa ja murheellisia kuin kaikki te olette. Lisäksi on ilmennyt että on esiintynyt sopimatonta käytöstä, sekä liialliseen juomiseen että erääseen hänen [Todd Bentleyn] naispuoliseen avustajaansa liittyen. Älkää vetäkö liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä tai pelätkö pahinta, mutta tämänkaltainen käytös on väärin Herran edessä.

Jos Todd Bentley onkin eronnut vaimostaan Lakelandin herätyksen vuoksi, juonut liikaa ja tehnyt jotakin outoa avustajansa kanssa, merkitseekö se mitään kokouksesta saatujen siunauksien osalta? John Arnottin mukaan ei:

Te jotka koitte siunauksen Lakelandissa, älkää antako johtajan virheiden johtaa saamienne toivon ja parantumisen siementen kuolemiseen. Se oli Jumala joka teitä kosketti, eikä kukaan voi ottaa sitä teiltä pois jos ette itse sitä salli. Jatkakaa Jumalan ylistämistä ja kiittämistä.

Tietenkin Jumala on se joka tekee kaikki ne ihmeet, jotka Hän tekee, mutta on silti ihmeellistä, että mies, jonka kautta (väitetysti) Pyhä Henki toimii noin suunnattomasti, ajautuu herätyksen aikana vain moraaliseen kuoppaan.

Loppupuolella kirjoitustaan Arnott varoittaa, ettei Todd Bentleytä pitäisi nyt tuomita armottomasti:

Olen tietoinen, että perkele haluaa kiusata joitakin ihmisiä sanomaan: “mitäs minä sanoin”. Älkää antako itsenne ryhtyä hänen työkalukseen käyttämällä totuuden miekkaa ilman armoa tällä tavoin. Ennenkuin heitätte kiven, muistakaa että ette ole itsekään ilman syntiä.

Ja tässä John Arnott on myös oikeassa. Todd Bentley on ihminen, ja ainoa, joka voi hänet tuomita ja vapauttaa on Jeesus Kristus. Se, että Todd on mitä ilmeisimmin johtanut harhaista liikehdintää, ei sulje häntä kaikkien Jeesusta rakastavien rukousten ulkopuolelle. Olitpa Lakelandin herätyksen “kannalla” tai sitä “vastaan”, lue juuri nyt hiljainen rukous Todd Bentleyn ja hänen perheensä puolesta. “Kantakaa toinen toistenne kuormia, sillä niin te täytätte Kristuksen lain.”

Jaa tämä kirjoitus ystäviesi kanssa:
  • email
  • del.icio.us
  • Digg
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • YahooMyWeb

14 vastausta

  1. Tuntematon:

    Kukaan uskova ei voi sanoa Jumalan edessa,etta he eivat koskaan
    ole tehneet syntia ja vaaryytta.Olipa se missa muodossa tahansa.
    Jotkut on katkeria.Jotkut juoruaa.Jotkut arvostelee ja haukuu Herran
    omia ja pilaa toisten maineet.Joten syntia on aina eri paketeissaan
    jokaisen elamassa.Jos TODD BENTLEY teki syntia…han teki syntia siina
    muodossa ja paketissa kuin se nyt hanen eteen tuli.Juuri kuten me muutkin.Joten uskovina…meidan tulisi rukoilla hanen puolesta,etta
    Herra armahtaa hanta ja tuo hanet takaisin oikeelle paikalle Herran edessa.Kuka vaan voi arvostella…..mutta kukapa osais rukoilla ?

  2. Tarja A:

    Juuri niin kuin tuntematon kirjoitti!Olen tuolla verkonkutojat palstalla todella nähnyt,mitä farisealaiset suomalaiset kirjoittavat!On niin mahtava sanoa,minä olin oikeassa!Todd on ihminen niin kuin monet suuret Jumalan miehet jotka tekivät erehdyksiä,kuten Daavid,mutta katuessaan koko sydämestään Jumala antoi anteeksi!Täällä suomessa on monia Jumalan palvelijoita joiden elämä ei kestä päivän valoa!Mieheni kanssa ikävöimme Todia ja toivomme koko sydämestämme,että saisimme nähdä häntä God tv:llä.

  3. antti.huima:

    Hei Tarja ja Tuntematon, tottakai Todd Bentley on ihminen siinä missä kuka tahansa muukin eikä meistä kukaan ole synnin yläpuolella ja on ihan totta että ihmiset voivat tehdä piilossa paljon “enemmän” syntiä kuin mihin Todd Bentley on “julkisesti” ajautunut. Ja jos luitte ton mun lyhyen kirjoituksen (joka lähinnä lainasi John Arnottia) niin huomasitte, ettei siinä teilata Todd Bentleyn palvelustyötä sen perusteella, mitä hän on tehnyt, todetaan vain tapahtunut, ja pitkälti John Arnottin sanoin. On selvää, ettei kenenkään palvelutyötä voi tuomita yksittäisen “lankeemuksen” perusteella.

    Asialla on kuitenkin ilmeisesti monille suuri merkitys. Arnott kirjoitti että heille tulee jatkuvasti huolestuneita yhteydenottoja. IAC (kansainvälinen apostolinen koalitio) on asiasta syvästi huolissaan, ja Bentleyn oman organisaation johtoryhmä on antanut asiasta tiedotteen. Lisäksi Bentley on ilmeisesti lopettanut toistaiseksi tilaisuuksissa esiintymisen, joten hän ottaa asian itse vakavasti.

    Mutta mitä teille merkitsee, kun Raamattu sanoo että “nähkää mitä silmien edessä on”? Bentley opettaa kieroon ja pyytää rahaa “voitelun” saamiseksi… Hän lyö mahaan syöpäsairasta ihmistä “Herran käskystä” ja tekee pilkkaa kielilläpuhumisesta (katsokaa YouTubesta!)… Hän latelee kertomuksia “kuolleistaheräämisistä” joista ei ole todisteita… Hän eroaa perheestään, ja organisaation johto antaa tiedotteen liiallisesta alkoholin juomisesta ja “emotionaalisesta” suhteesta avustajaan… Mutta teille hän on Israelin Jumalan profeetta ja apostoli? Herätkää jo!

  4. J.J.J.:

    Kiitos Antille asiallisista sivuista ja yövartiossa hereillä olosta!

    Imuroin YouTubesta sahurin puheita koneelleni ja siinä (pätkä: “Todd Bentley Florida Healing Revival 3″) Todd kertoi kuinka Jumala kohtaa nyt perheitä erikoisella voitelulla. Perheille on luvassa paranemista ja läpimurtoa. Toddin vaimo oli täysin humalassa kokouksen hengestä ja heidän kolmea lastaan siunattiin pikaisesti. Hänen oma perheensä koki kuitenkin pian tuon jälkeen haaksirikon, joten olisiko aika siirtyä sisäisen sanan ja väärien profetioiden seuraamisen jälkeen takaisin Raamatun erehtymättömän sanan ääreen. Tarvitsemme taloudellisen läpimurron sijasta Jumalan sanan tuntemusta ja sen soveltamista omaan elämämme kaikille alueille.

    Toddin ja hänen perheensä puolesta on hyvä huokaista Herran edessä. Toivottavasti äärikarismaattinen kupla puhkesi oikein kunnolla heidän sekä monen muun tapausta seuranneen elämässä. Kiitos Jeesus, että voit vielä uudistaa monet seuraamaan sinua jonkun supervoidellun saarnaajan sijaan. “Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.” (Psalmi 118:8)

  5. Tarja A:

    Alkaako Huimaa huimaamaan!Heikko neitikalle olet!Jumala huutaa suomelle:MISSÄ OLET MIES!Voi,voi.Tuollaisia neitikalleja olen seurakunnan työntekijöinä nähnyt monia jotka eivät totuutta kestä!Suomen kohtalon kello käy,sanotaan Maijaliisa Hiekkasen profetiassa!Sinun kädestäsi minä vaadin heidän verensä sanoo HERRA!

    [Tarja A: sun kaksi edellistä kommenttia on sensuroitu koska ne oli asiattomia ja aion jatkossakin jättää asiattomat viestit julkaisematta. Tämäkin on asiaton mutta julkaisen sen nyt kun kerran haluat. --Antti]

  6. Jarmo:

    Minua ihmetyttää suomalaisten heikko arviointi ja arvostelukyky koskien Bentleya ja Lakelandia. Markku Koivistoa myöten Seppo Välimäet ja monet monet pastorit ja vastuunkantajat ovat käyneet hakemassa “uutta voitelua” Lakelandista, Bentleysta on puhuttu ylistävään sävyyn ja on ihmetelty “uutta PH:n liikehdintää”. Raamatullinen ymmärrys ja berealaisuus on ollut kaiken aika hukassa – lukuun ottamatta muutamia raittiita ja valveutuneita kristittyjä Suomessa. Kiitos mm. Juhani Aitomaalle hänen tinkimättömästä ja pelkäämättömästä työstää näitten harhojen paljastamisessa. Valitettavasti suomalaiset rakastavat “voideltuja” julistajia ja ihmeitä ja merkkejä ja kokemuksia ja sensaatioita niin paljon, että ei edes haluat kriittisesti suhtautua ajassamme virtaaviin uusiin tuuliin – pimeyden myrskytuuliin! Yhtä lailla kun Nokia Missio on vääristynyt uus-karismaattinen liikehdintä, samoin Lakeland on lopun ajan Jumalan lähettämä suuri eksytys, että “ne uskoisivat valheen, jotka eivät ota rakkautta totuuteen”. Lakelandin suhteen Jumalan Sanalla ei ole ollut mitään sijaa kokouksissa, ristinpahennuksesta puhumattakaan. Näissä virtauksissa ristin hullutus on todella heille “hullutus”. Kiitos, Antti, valvomisesta ja rohkeasta otteestasi Totuuden puolesta. Herran Jeesuksen siunausta.

  7. Anne:

    Olisi kiinnostavaa kuulla, mihin sinä Antti sijoitat Nokia Mission tällä hengellisten liikkeiden kartalla teologian puolesta, oletko tehnyt siitä havaintoja? Itse olen käynyt pari vuotta sitten vain pienessä paikalliskokouksessa, johon Markku Koivisto ryhmineen olivat tulleet Tampereelta. En huomannut siinä mitään noin räikeää kuin näillä sivuilla käsitellyt ääriliikkeet ovat. Entä onko mielestäsi NM muuttunut tai muutoksessa?

  8. Maarit:

    On mielenkiintoista, että seurakunnan vanhimmille, jotka opettivat.. (ja oikeastaan ihan seurakunnan palvelijoita myöden) annettiin alkuseurakunnassa melkoinen läjä vaatimuksia, joiden piti toimia.

    1 Tim.3:
    2. Niin tulee kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säällinen, vieraanvarainen, kykenevä opettamaan,
    3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahaa rakastava,
    4. vaan oman kotinsa hyvin hallitseva, pitäen lapset kaikella arvokkuudella kuuliaisina;
    5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
    6. Älköön olko äsken kääntynyt, jottei paisuneena joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
    7. Hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolisilta, jottei joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.

    Tänä päivänä ei sitten enää pidetä mitään rajaa. Oikeastaan ei tarvitse edes olla uskossa.

    Olen osaltani kyllästynyt kuulemaan, että kaikki me olemme samanlaisia syntisiä. Emme ole, vaikka kukaan meistä ei ole täydellinen. Toisten synnit on maksettu kallilla hinnalla ja toisilla ei. Eikä sellainen, jonka synnit Jeesus on maksanut, tee syntiä ihan vain huvikseen.

    Kantakaa toistenne kuormia tarkoittaa minun ymmärrykseni mukaan Jumalan seurakuntaa. Me voimme rukoilla ulkopuolellaolevienkin puolesta, mutta me rukoilemme heille uudestisyntymän armoa.

    Me emme myy Jumalan sanaa, emme koeta selittää, että kaikki pelastuvat, emmekä paljoa muutakaan ihmisten turhista ajatuksista. Muuta nimeä ei ole kuin Jeshua.

  9. Pirjo Falt:

    Rakkaat sisaret ja veljet, luetaan Raamattua niinkuin se on kirjoitettu. Jeesus itse kehoittaa meita rakastamaan lähimmäistä. Hän sanoi myös että itse saatana pukeutuu valkeuden enkeliksi yrittäen saada meidät lankeamaan. Jokainen uskova joka rakastaa Jeesusta joka on Jumalan sana tietää millaista aikaa me elämme. Katsotaan yksin Jeesukseen. Hän antaa meille voiman ja viisauden päästä perille asti. Taivaan Isän siunausta kaikille! Taistellaan! Pimeyden valta on murrettu Golgatalla ja täydellinen voitto on Jeesuksen.

  10. Anu:

    Avioerosta ja uskottomuudesta; Raamatusta löytyy erittäin selvä jae, joka kertoo, toimiiko näin Jumalan Hengen johdatuksessa elävä ihminen:
    (Voi olla paikallaan lukea koko asiayhteys Mal.2:10-17, mutta tähän lyhyesti ja ytimekkäästi:)

    Mal.2:13-15
    Ja toiseksi te olette tehneet tämän: olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla, niin ettei hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne.
    Mutta te sanotte: “Minkätähden niin?”
    Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
    NIIN EI TEE YKSIKÄÄN, JOLLA ON JÄÄNNÖSKÄÄN HENGESTÄ.

    Uskon, että tämän perusteella ei jää epäselvyyttä. Toki Jumala vetää syntistä ihmistä aina puoleensa ja aina on parannuksen mahdollisuus, mutta jostain syvemmästä hengellisestä ongelmasta, suorastaan kuolemasta, kertoo mielestäni uskottomuus. Avioerosta yleensäkin löytyy myös paljon Raamatun paikkoja (sydämen kovuuteen liittyen ym.), mutten niitä nyt tähän ota esille.

    Siunausta Jumalan Sanan Valossa kulkemiseen!

    Anu

  11. RipCurl:

    Nimimerkki Anne kyseli mr. Huiman mielipidettä koskien Nokia Missiota.

    Nokia Missio ainakin on kutsunut John Arnott:in suomeen omaan pääsiäistapahtumaansa joten eiköhän siitä voida jotakin päätellä. Nokia missio on tällä hetkellä äärikarismaattisen liikehidinnän pääpaikka suomessa.

  12. paula:

    Muistattehan kertomuksen kymmenestä neitsyestä , viisi oli ymmärtäväistä, ja heidän lamppunsa oli täynnä öljyä . Toisilla oli vain vähän öljyä, mutta ei tarpeeksi. Lue siis Sanaa, pidä se kaikki, mutta pyydä lamppuusi tulessa puhdistettua kultaa, lahjaksi, täyteen Pyhää Henkeä.
    Anna lamppusi loistaa, ympäristöösi , että se valaisisi.
    Tarvitsemme Pyhää Henkeä ,voidaksemme olla pyhiä ja puhtaita. Rakentaaksemme toinen toistamme hyviin tekoihin, niihin joihin Jeesus on meidät tarkoittanut. Itse me ei voida mitään tehdä. Kaikki on Jumalan armoa ja Hänen Pyhän Henkensä työtä meissä.

  13. Virpi:

    Luin kyseisen kirjoituksen John Arnottin kommentoinnista Todd Bentleyn suhteen ja sen jälkeen teidän kommenttejanne Todd Bentleystä ja muista kristillisestä liikehdinnästä Suomessa ja maailmalla. John Arnottin kirjoitus oli ihan asiallinen, mutta muuten olen aika pettynyt uskoviin näillä sivuilla olevat kommentit luettuani. (Tämä ei koske kaikkia kirjoituksia, jotkut olivat rakentavia ja hyvässä hengessä kirjoitettuja, puutunkin vain niihin, jotka olivat hyvin kriittisiä ja piikikkäitä ja tuomitsevia.) Olen tätä pelännyt kauan ja pelkoni on osoittautunut todeksi: kristityt eivät ole Kristuksen kaltaisia! Jeesus ei ole tuomitseva, Jeesus ei ole armoton, Jeesus ei ole tekopyhä, Jeesus ei ole omavanhurskas, Jeesus ei ole ylpeä, Jeesus ei ole kova, Jeesus ei ole piikikäs, Jeesus ei hauku, ei arvostele, ei lyö, ei pidä itseään toista parempana. Kuitenkin usean tänne kirjoittaneen kirjoituksesta huokui ja saattoi aistia näitä ominaisuuksia, suoranaista vihaakin ja tuomion julistusta ja tuomion langettamista.

    Kuinka voitte olla noin kovia ja lyödä lyötyä (tässä tapauksessa Bentleytä, mutta koskee ketä tahansa muutakin), kun Jeesus oli ja on Sanan mukaan “täynnä ARMOA ja totuutta” (Joh.1:14)? Jos julistat totuutta, sinun tulee julistaa sitä armossa, ei tuomion hengessä. Pyhä Henki on armon Henki. Sanan mukaan meidän suustamme saisi lähteä ainoastaan sellaista puhetta, joka on “rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat”, jotta emme saattaisi murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä (Ef.4:29-30). Jos puhutte tuomion Hengessä ja langetatte tuomioita toisista kristityistä ja julistatte vaikkapa, että joku kristillinen suuntaus ei ole Jumalasta, en usko, että puhutte (tai kirjoitatte) sitä Pyhän Hengen innoittamina ja ohjaamina. Älkää kirjottako näin tuomionhenkisiä kirjotuksia kenestäkään, olkaa sen sijaan armollisia ja ennemmin rukoilkaa kyseisen ihmisen puolesta, että Jumala auttaisi häntä. Room. 14:13, 18-19 ”Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta…Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.” Jaak. 2:13 “Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.” Matt. 7:1-2 “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla mittaatte, sillä teille mitataan”.

    Jeesus itse söi publikaanien ja syntisten kanssa (kuinka moni meistä uskovista tekisi sen), armahti kaikkia, paransi kaikki, ei pitänyt toista parempana kuin toista tai sanonut, että “sinua en paranna, koska olet niin syntinen”, eikä Jeesus pitänyt parantamisen tai armahtamisen ja rakkauden osoittamisen ehtona sitä, että “jos olet hyvä ihminen, minä olen hyvä sinulle” tai “parantumisen ja hyvyyteni osaksesi saamisen ehtona on, että tulet ensin uskoon, muuten ei rakkautta ja laupeutta sulle tipu!” Jeesuksella oli sääliä ihmisiä kohtaan, Jeesus paransi syntisen Marian haavoittuneen sydämen rakkauden ja armon sanoillaan, Jeesus armahti vielä ristillä roikkuessaankin ryövärin, joka sitä Häneltä pyysi. Ja Jeesus sanoi, että kun olette nähneet Hänet, olette nähneet Isän, eli he ovat samanlaisia, eli Jeesus ja Isä ja tietysti myös Pyhä Henki ovat täynnä rakkautta, armoa, rohkaisua, anteeksiantoa, lohdutusta, hyvyyttä. Kuinka sitten kristityt, joilla on tällainen Herra ja tällainen Jumala, voivat olla niin erilaisia kuin Herransa? Kuinka olette voineet unohtaa Raamatun perusopetukset etsiessänne Raamatusta tukea “noitavainoillenne” Todd Bentleytä tai suomalaisia pastoreita tai ketä tahansa vastaan?

    Jeesus kertoi vertauksen miehestä, joka ryövättiin ja hakattiin ja jätettiin tien viereen kuolemaan. Fariseukset ja saddukeukset, itseään hurskaina ja hyvinä Jumalan seuraajina pitävät, kulkivat ohi nokka pystyssä eivätkä osoittaneet armoa, kun taas Jeesus osoitti, kuinka tulisi tehdä kertomalla laupiaasta samarialaisesta, joka osoitti rakkautta ja sääliä miehelle, joka oli ryöstetty, ja auttoi häntä. Jos Todd Bentley on mies tienposkessa piestynä (tai syntiä tehneenä tai epäonnistuneena tai mitä tahansa), niin oletteko te niitä fariseuksia ja saddukeuksia, jotka kulkevat armotta ohi ja vain osoittelevat sormella ja nyrpistävät nenäänsä? Piestyä on helppo piestä. Kuka olisi Bentleylle, tai kelle tahansa muulle, joka tarvitsisi armoa ja tukea, laupias samarialainen?

    Muistatteko tätä vertausta?
    Luuk. 18:9-14 ”Niin Hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
    ”Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: ` Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani! Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.´ Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ` Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!´ Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen, sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.”

    Voi olla, että se, joka omavanhurskaasti itsensä ylentää paremmaksi kristityksi kuin TUO Bentley, joka on sellanen ja tällanen ja tollanen, syntinen ja kerettiläinen ja huijari ja teeskentelijä, menee Kotiinsa (= taivaaseen) vähemmän vanhurskaana kuin Bentley. Jos Bentley vain ”seisoo taampana” (kuten hän nyt on tehnyt, astunut syrjään saarnapaikaltaan ainakin toistaiseksi, kunnes kokee voivansa sille paikalle taas palata), jos hän ”alentaa” itsensä eli nöyrtyy Jumalan edessä ja katuu ja tekee kahdenkesken Jumalansa kanssa parannusta ja etsii Jumalan kasvoja, voi hän olla kuin tuo publikaani, joka meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se fariseus, joka oli täynnä ylpeyttä.

    Mielestäni olette itse harhassa, kun yritätte ottaa roskaa Todd Bentleyn silmästä, vaikka itsellänne on iso tuomion ja ylpeyden synnin tukki omassa silmässänne (Luuk. 6:42 ”Kuinka saatat sanoa veljellesi: ‘Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi’, sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”) Jumalan edessä ei ole erotusta synnillä ja synnillä. Kyllä, Todd on ottamassa avioeron ja on kenties juonut ja on kenties tehnyt yhtä sun toista ja on ehkä ollut pielessä jossain, mitä on tehnyt Lakelandin kokouksissa. Mutta yhtä lailla Jumalan edessä on syntiä ylpeys, se, että pitää itseään parempana, ja tuomitsee toisia heidän synneistään. Ei se ole sinun tehtäväsi eikä sinun oikeutesi! Se oikeus ja tehtävä on ainoastaan Jumalalla: “Älkää katsoko henkilöön tuomitessanne, vaan kuulkaa pientä yhtä hyvin kuin suurtakin; älkää peljätkö ketään ihmistä, SILLÄ TUOMIO ON JUMALAN.” (5. Moos. 1:17) Jumala sanoo, etteivät ihmiset saa koskea tuomioon, koska se on HÄNEN. Kuka siis on tehnyt teistä veljenne tuomitsijoita? Millä oikeudelle te tuomitsette? Raamatussa sanotaan nimittäin, että “Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen ( =Jumalan) palvelijaa? Oman isäntänsä (= Jumalan) edessä hän seisoo tai kaatuu: mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään… Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen… Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.” (Room. 14:4,10,12)

    Jos kuvittelette voivanne olla harhaan menneiden veljienne oikaisijoita ja toisten kristittyjen veljienne tuomitsijoita, niin pitäkää ensin huolta omasta vaelluksestanne, ettei vain havaittaisi, että te olette itsekin syyllisiä moneen syntiin, joista ette ole itseänne tuominneet, vaikka kyllä tuomitsette muita. Ennen kuin osoittelet toista sormella, mene ensin itseesi, ja katso, mitä omasta sydämestäsi löytyy. Onko siellä Kristuksen kaltaista rakkautta ja armoa ja lempeyttä ja hyvyyttä veljiänne kohtaan Kristuksessa? Raamatun mukaan nimittäin jos minulla ei ole Kristuksen kaltaista rakkautta sydämessäni, en ole yhtään mitään eikä minua hyödytä, vaikka tekisin mitä hienoja tekoja (1. Kor.13:1-3). Ja Raamattu myös sanoo: “Jos joku sanoo: Minä rakastan Jumalaa, mutta hän vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja TÄMÄ käsky meillä on Häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1. Joh. 4:20-21) Missä oli rakkaus veljeänne Todd Bentleyä tai muita parjattuja saarnaajia kohtaan noita kirjoituksia kirjoittaessanne? Luuletteko, että Jumala olisi mielissään siitä, että puhutte kyseisistä ihmisistä pahaa?

    Teille, jotka arvostelette mm Bentleyn ym saarnaajien “kolehdinkeräystä”, Sana sanoo “Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa” (2. Kor.9:7) Jos ei huvita antaa rahaa lahjaksi jollekin julistajalle, niin älä anna, eihän sitä ole tarvis tehdä surkeillen ja pakosta, jos ei halua. Mutta pitäkää suu soukemmalla siitä, jos joku muu haluaa iloisesti ja sydämensä kehottamana antaa lahjaksi rahaa uhrin tai lahjan tai kolehdin keräykseen seurakunnassa. Se on sitten Jumalan ja kyseisen pastorin tai saarnaajan välinen asia, miten hän Jumalalle lahjoitetut rahat käyttää. Se ei ole sinun asiasi. Hänen on tehtävä tili hänelle annetuista rahoista Jumalalle, että mitä hän niillä on tehnyt (vertaus työntekijöistä, joille annettiin leivisköitä). Mutta kun sinä olet antanut sydämestäsi ja iloiten rahan Jumalalle (vaikka se käytännössä meneekin saarnaajien/pastoreiden tukemiseen esim matkakustannuksiin ja elämiseen, tai seurakunnan tukemiseen, esim vuokranmaksuun) niin sen jälkeen se raha ei ole enää sinun asiasi. Sinun asiasi on vain ottaa vastaan Jumalalta tuleva siunaus. Nimittäin millä mitalla mittaat toisille, sillä sinulle mitataan. Antakaa niin teille annetaan jne. (Nämä ovat niin basic juttuja, että kaikkien vähänkin kasvaneiden uskovien pitäisi nuo Raamatun kohdat jo osata ja tunnistaa ja soveltaa omassa elämässään.)

    Teille, jotka arvostelette Lakelandin herätystä ja arvioitte sen olevan eksytystä, väärää opetusta ja harhaa: sanokaahan se niille, jotka siellä parantuivat ja vapautuivat, niille, jotka saattoivat tuoda lääkärin todistuksia näytille siitä, että he olivat todella parantuneet ihmeen kautta. Sanokaahan, perkeleenkö voimalla nämä julistajat paransivat ja tekivät Jumalan tekoja? Nimittäin Jeesusta arvosteltiin aivan samoin ja väitettiin Hänen perkeleen voimalla tekevän ihmetekoja: Matt.9:34 “Mutta fariseukset sanoivat: Riivaajain päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia.” Matt.12:24-30 “Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla. Mutta Hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: …Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?…Mutta jos Minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne…jne”

    Vaikka he siis tekevätkin joskus virheitä ihmetekojen tekemisen myötä, niin se vain tarkoittaa, että he ovat vain ihmisiä, inhimillisiä, virheitä tekeviä ja erehtyviä, mikä taas tarkoittaa, että ihmisten ei tulisi palvoa ja ihannoida heitä, vaan laittaa kaikki odotuksensa ja toivonsa Jeesukseen, joka on voimallinen ja kykenee vajavaistenkin astioidensa (= uskovien, myös näiden arvosteltujen julistajien) kautta yhä edelleen parantamaan sairaita, herättämään kuolleita ja ajamaan ulos riivaajia kuten maanpäällisen elämänsäkin aikana. Se, että ihmiset, joita Jumala käyttää voimansa ja kirkkautensa välittämiseksi muille ihmisille, ovat erehtyviä ja epätäydellisiä, ei estä Jumalaa käyttämästä heitä eikä tarkoita, ettei Jumala pystyisi heidän kauttaan koskettamaan ihmisiä. Moni Lakelandissa käynyt ihminen on todistanut saaneensa kokea ihanaa Jumalan läsnäoloa. Näitä todistuksia ette voi ottaa näiltä ihmisiltä pois vaikka kuinka arvostelisitte ja todistelisitte esim Bentleyn olevan harhaoppinen. Bentley sen enempää kuin kukaan muukaan ei pysty pysäyttämään Jumalan voimaa eikä estämään Jumalaa koskettamasta kansaansa, teki hän tai joku muu julistaja sitten mitä virheitä tahansa. Pettymään ovat joutuneet ainoastaan ne, jotka ovat katsoneet Jeesuksen sijasta ihmiseen ja panneet odotuksensa ja toivonsa tähän mieheen.

    Ja teille, jotka kyseenalaistatte tapahtuneiden ihmeiden todenperäisyyden: Jos et usko ihmeisiin, et voi oikein uskoa Jeesukseenkaan, koska Jeesus ei kolmivuotisen palvelutyönsä aikana paljoa muuta tehnytkään kuin ihmeitä ihmeiden perään. Kuinka voi uskoa Jeesukseen ja samalla sanoa, että ei ihmeitä tapahdu? Se on ristiriidassa sen tunnustuksen kanssa, että uskoo Jeesukseen. Se, että sanot uskovasi Jeesukseen, merkitsee, että uskot kaikkeen siihen, mitä Jeesus on ja mitä Hän teki ja mitä Hän edustaa. Jeesus oli ihmeidentekijä. Hän on meidän Parantajamme (2. Moos. 15:26 “sillä Minä olen Herra, sinun parantajasi”). Hän meni kuoltuaan helvettiin ja otti Kuoleman ja Tuonelan avaimet haltuunsa, kuinka Hän siis ei voisi hallita Kuolemaa ja herättää ihmistä kuolleista? (Ilm. 1:18 “Ja Minä elän; ja Minä olin kuollut, ja katso, Minä elän aina ja iankaikkisesti, ja Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet”). Jeesus itse heräsi kuoltuaan eloon ja herätti maanpäällisen elämänsä aikana useita muita kuolleista. Et siis voi uskoa Jeesukseen uskomatta näihin ihmeisiin.

    Ja jos epäilet uskovien kykyä tehdä samoja ihmetekoja kuin Jeesus teki, niin Jeesus sanoi, että me tulisimme tekemään jopa suurempia tekoja kuin Hän maan päällä ruumiissa ollessaan teki: Joh. 14:12 “Totisesti, totisesti Minä sanon teille: joka uskoo Minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä Minä menen Isän tykö”. Hassua, että joitakuita sitten epäilyttää ja ihmetyttää maailmalta kuullut viestit kuolleista heränneistä ihmisistä ja suurista ihmeistä. Jotkut ovat päättäneet uskoa, että se, mitä Jeesus sanoi heistä, todella on totta, ja tekevät noita suuria ihmeitä Jumalan voiman kautta. Toiset taas ovat päättäneet epäillä kaikkea, mitä Jeesus on Sanassaan luvannut ja edeltä ilmaissut (= profetoinut) tulevan tapahtumaan, ja sen sijaan, että menisivät ja tekisivät itsekin noita Jumalan tekoja, mieluummin arvostelevat niitä, jotka niitä tekevät, ja kylvävät epäilyksen ja epäuskon siemeniä muihinkin kristittyihin.

    Viimeiseksi Gal.5:14-15
    “Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: “Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi”. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.” Lakatkaa arvostelemasta ja puremasta saarnaajia, seurakunnan työntekijöitä, pastoreita ym ja sen sijaan rakastakaa heitä heidän virheistään ja epätäydellisyydestään ja heikkouksistaan huolimatta, niin te täytätte Jumalan rakkauden lain ja Kristuksen rakkaus asuu teidän sydämessänne. Ihmetyttää, että näin paljon vaivaa nähdään nettisivun perustamiseksi ja sille kirjoittamiseksi, jotta voitaisiin paljastaa ja todistaa vääräoppiset ja harhaan menneet saarnaajat! Voi kunpa kristityillä olisi yhtä suuri into levittää Jumalan rakkauden ja armon evankeliumin sanomaa ympärilleen, Kristuksen tuntemisen tuoksua! Herra armahtakoon meitä, että emme purisi ja söisi Kristuksen ruumiissa toisiamme, vaan että rakkauden herätys saisi tulla, että Kristus meissä saisi tulla esiin ja alkaa osoittaa laupeutta ja armoa ja rakkautta KAIKILLE riippumatta siitä, kuinka syntisiä tai epäonnistuneita he ovat.

  14. telson:

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/nokiamissiotarkastelussa.html

    Nokia missio tarkastelussa!

Jätä vastaus