Yhteenveto

Näin nämä näyt kauan sitten, mutta en ole julkaissut niitä missään. Nyt monen vuoden jälkeen ne tuntuvat edelleen yhtä eläviltä kuin silloin, kun näin ne.

Minun yhteenvetoni näistä on tämä: Jeesus on meidänkin aikanamme seurakunnan ainoa Herra. Me saatamme teologisoida tätä asiaa ja tehdä siitä “ekklesiologis-teoreettisen” (ties minkä) asian, mutta todellisuudessa Jeesus on hyvin käytännöllisesti ja konkreettisesti seurakunnan ainoa johtaja. Pyhän Hengen osallisuus on Jumalan maailmassa kudottu niin tiukasti seurakunnan rakenteeseen, että seurakunta, joka kadottaa Pyhän Hengen osallisuuden, lakkaa jollakin tapaa olemasta seurakunta lainkaan.

Meidän aikanamme on muotia odottaa suuria lopun ajan herätyksiä. Minä en tiedä tuleeko niitä, eikä Uusi testamenttikaan tunnu tietävän.

Mutta sen tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus omaan herätykseen ja omaan uuteen Pyhän Hengen vuodatukseen. Jeesuksen viimeinen kirje Raamatussa oli Laodikean seurakunnalle, ja heille Hän kirjoitti, että seisoo oven takana ja koputtaa, jos joku avaisi oven Hänelle, että Hän voisi tulla sisään syömään yhdessä illallista. Jeesus, koputtaa oman seurakuntansa ovella, koputtaa sellaisen ihmisen ovella, jonka Hän on jo ostanut itselleen… ihme kyllä, Hän ei odota katkerana ja vihaisena, vaan toiveikkaana jos joku kuulisi ja tarttuisi ovenkahvaan…

Jaa tämä kirjoitus ystäviesi kanssa:
  • email
  • del.icio.us
  • Digg
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • YahooMyWeb

2 vastausta

  1. Tuntematon:

    Ovatko nämä unia vai valveilla nähtyjä näkyjä?

  2. antti.huima:

    Ne on nähty valveilla… Mutta korostaisin sitä että Raamatun mukaan Jumala puhuu joka tapauksessa tavalla ja toisella ja tärkeämpää kuin profetoimisen mekanismi on sen sisältö.

Jätä vastaus