Valkoinen vankila
Näin edessäni valkoisen kuution, joka kellui tyhjässä ei-missään. Aluksi se näytti vain valkoiselta kuutiolta avaruuden keskellä.
Sitten näin, että kuutiossa oli oviaukko, ja että kuutio oli ontto. Sen sisällä oli ihmisiä, jotka istuivat seiniin nojaten. Oven päällä luki: “paikallisseurakunta”.
Huomasin, että ihmiset olivat kahleissa. He eivät päässeet liikkumaan, sillä heidät oli kytketty ketjuilla seiniin. Kuutio oli kuin erikoinen vankila.
Tämän jälkeen näkyyn ilmestyi Jeesus, joka seisoi suurena kuution ulkopuolella. Hän kutsui kuutiossa olevia ihmisiä luokseen, ja kutsun kuullessaan heidän kahleensa avautuivat, ja he alkoivat tulla ulos kuutiosta.
Kun ihmiset tulivat kuutiosta ulos, alkoi se pienentymään! Mitä enemmän ihmisiä tuli pois, sitä pienemmäksi kuutio kävi, ja lopulta se kutistui olemattomiin.
Selitys
Minä uskon, että tämä näky ei koske mitään tiettyä paikallisseurakuntaa, kuten esimerkiksi omaani. Se ei myöskään missään nimessä tarkoita, että paikallisseurakunnat itsessään olisivat pahasta!
Sen sanoma on käsittääkseni tämä: Joskus seurakunnan inhimillinen järjestäytyminen erkanee Jumalan tahdosta, ja voi lopulta muuttua esteeksi Jumalan tahdon toteuttamiselle. Seurakunnan johto saattaa ajautua tilaan, jossa se ei kykene kiinnostumaan uusien Jumalan antamien työmiesten opastamisesta, tai jossa se ei kykene jakamaan vastuutaan eteenpäin siten, kuin Jumala haluaisi.
Silloin paikallisseurakunta muuttuu kuin vankilaksi: ristiriitaisella tavalla seurakunta itsessään tulee suurimmaksi syyksi, miksi Jumalan kutsua kantava ihminen ei halua tai ei näennäisesti kykene toteuttamaan kutsumustaan.
Tällaisessa seurakunnassa sellainen, joka kantaa Jumalan kutsumusta mutta joka ei sovellu seurakunnan itselleen asettamiin raameihin, joutuu joko hautaamaan kutsunsa, tai astumaan seurakunnan “rajojen” ulkopuolelle. Tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa kuvaa näyssä se, että Jeesus kutsuu ihmisiä ulos kuutiosta, ja he tulevat.
Samalla, kun ihmiset näyssä lähtevät seurakuntakuution valkoisista raameista ulos, alkaa kuutio pienentyä. Tämä merkitsee sitä, että seurakunta, jossa uusille Jumalan antamille viroille ei löydy sijaa, kutistuu vaikutusalaltaan ja kenties myös kooltaan. Siitä tulee Jumalan palvelijaksi huonommin kelpaava, ja lopulta, tiellään jatkaessaan, se kuolee pois olemasta merkityksellinen organisaatio.
Jeesus on jokaisen paikallisseurakunnan Herra, mutta ennenkaikkea Hän on Herra koko Jumalan laumalle. Jos paikallisseurakunta ajautuu Hänen tahdostaan pois, niin onhan Hänellä oikeus lopulta lakkauttaa se. Jeesuksella on seurakunnassa ylin valta, ja siihen alistuminen on meidän paikallisseurakuntiemme hengellinen elinehto.
